Pienen yrityksen markkinointi Tampere

SEO Kari Nieminen

Pienen yrityksen markkinointi Tampere SEO Kari Nieminen

Pienen yrityksen markkinointi Tampereella on yhtä tärkeää kuin isommankin yrityksen markkinointi kansallisella tasolla, varsinkin jos meinaa pärjätä kilpailussa tai haastaa uutena tulokkaana pitkään alalla olleita. Samalla tavalla kuin isommallakkin yrityksellä on käytössään monta eri menetelmää, niin Tamperelaisen paikallisyrittäjän kannattaa pitää itsestään ääntä monella eri tavalla.

Artikkelissa esitettyjen markkinointimenetelmien tehokkuus riippuu toimialasta ja toteutuksesta, joten ota järjestelmällisesti uusia menetelmiä käyttöön.

Ajantasalla olevat yrityksen kotisivut

Yrityksen kotisivut ovat edelleen tärkein markkinointikeino, sillä se on ensimmäinen asia, joka tulee esiin, kun asiakkaat etsivät tietoa yrityksestäsi Internetistä, ja sen pitäisi olla ajan tasalla.

Verkkosivuston tulisi sisältää kaikki virallisest tiedot yrityksestä, kuten tuotteet ja palvelut, aukioloajat, yhteystiedot ja tietysti sijainti. Tämän lisäksi sinun tulee varmistaa että kirjoitat palveluista ja tuotteistasi mahdollisimman laajasti verkkosivustolla, sillä se parantaa mahdollisuuksiasi esiintyä hakutuloksissa. Verkkosivustolla olisi myös oltava kuvia ja videoita, jotka antavat potentiaalisille asiakkaille käsityksen siitä, mitä yrityksesi tekee

Jos haluat erottua kilpailijoistasi ja löytyä Googlesta paremmin, kannattaa myös harkita blogin pitämistä verkkosivustollasi. Tämä on loistava tapa osoittaa potentiaalisille asiakkaille (ja Googlelle), että olet alasi asiantuntija. Suosittelen kirjoittamaan vähintään yhden blogikirjoituksen kuukaudessa. Ahkerammille ylisuoritujille suosittelen tekemään kirjoittamaan yhden artikkelin viikossa tai enemmän. Ennen kuin kirjoitat artikkelin, niin tee ainakin pienimuotoinen hakusanatutkimus, jotta voi varmistua siitä että kirjoittamaasi aihetta haetaan Googlesta.

Suosittelu- eli WOM (Word-of-Mouth) – markkinointi

Toinen tapa markkinoida yritystäsi on saada ihmiset puhumaan siitä. Tätä kutsutaan WOM-markkinoinniksi, ja se voi olla erittäin tehokas tapa tavoittaa uusia asiakkaita. Parhaiten tämä onnistuu tarjoamalla erinomaista asiakaspalvelua ja pitämällä lupauksesi. Jos teet näin, asiakkaasi suosittelevat sinua mielellään ystävilleen ja perheelleen. WOM-markkinointi on yksi tehokkaimmista saatavilla olevista markkinointivälineistä, ja se on täysin ilmaista!

Alkuun suosittelu-markkinoinnissa pääset pyytämällä asiakkaitasi jättämään arvostelun Googleen tai Facebookiin. Voit myös antaa heille alennuksen tai ilmaisen tuotteen, jos he kirjoittavat arvostelun. Toinen tapa saada ihmiset puhumaan yrityksestäsi on tarjota suosittelualennuksia. Voit esimerkiksi antaa asiakkaillesi 10 prosentin alennuksen, jos he suosittelevat ystävälle yritystäsi.

Google My Business on uudelta nimeltään Googlen yritysprofiili

Jos haluat näkyä Googlen kartoilla ja paikallisissa hakutuloksissa Tampereen seudulla, niin sinun on täytettävä Googlen yritysprofiili. Tämä on myös ilmainen palvelu, jonka avulla yritykset voivat ilmoittaa yrityksensä nimen, osoitteen ja puhelinnumeron, aukioloajat, tuotteet ja palvelut, sekä kuvia ja videoita toimipaikasta ja palveluista sekä tietysti asiakkaiden jättämät positiiviset arvostelut.

Voit luoda Google Business – profiilin osoitteessa business.google.com napsauttamalla “Aloita nyt”. Tämän jälkeen sinua pyydetään antamaan yrityksesi nimi, osoite ja puhelinnumero. Täytettyäsi profiilin, se täytyy vielä vahvistaa.

Suosittelen ehdottomasti Googlen yrityprofiilin täyttämistä.

Arvostelujen kerääminen

Hyvä ja erittäin tehokas tapa vauhdittaa markkinointia ja myyntiponnisteluja on kerätä arvosteluja asiakkailtasi. Tämä on hyvä tapa osoittaa potentiaalisille uusille asiakkaille, että olet luotettava yritys.

Usein ajatellaan että arvosteluja tulee jos on tullakseen tai että tieto hyvästä työstä kyllä leviää. Molemmat ovat sinänsä oikein, mutta ei siitä ole haittaakaan jos sinulla on paljon enemmän viiden tähden arvosteluja kuin kilpailijalla. Sen lisäksi että saat enemmän asiakkaita ovellesi, niin Google myös nostaa sijoitustasi hakutuloksissa. Google tulkitsee että palvelet hyvin asiakkaitasi ja että sinun sivustosi ovat paras vastaus hakukyselyyn.

Arvostelut Googlen yritysprofiilissa on yksittäinen tärkein hakukoneoptimointi-strategia paikallisella tasolla. Suosittelen keräämään enemmän arvosteluja kuin kilpailijallasi on.

Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa

Sosiaalinen media on loistava tapa pitää yhteyttä potentiaalisiin ja nykyisiin asiakkaisiin. Se on myös loistava tapa esitellä tuotteitasi ja palveluitasi ja saada ihmiset puhumaan yrityksestäsi. Paras tapa käyttää sosiaalista mediaa markkinointiin on julkaista kiinnostavaa ja inspiroivaa sisältöä, joka saa ihmiset puhumaan yrityksestäsi. Voit esimerkiksi julkaista kuvia tuotteistasi, asiakkaistasi, palvelutapahtumasta ja kaikesta mikä voisi kiinnostaa ostavaa asiakasta. Usein sosiaalisen median tarkoituksena on välittää yrityksen kulttuuria potentiaalisille asiakkaille eli kertoa millaista olisi olla yrityksen asiakkaana.

Etsi toimiallallesi tärkein SOME-kanava ja ota se ensin haltuun. Sen jälkeen voi lisätä kanavia kun olet saanut sen haltuun. Hyviä kanavia Suomessa on Facebook, Instagram, TikTok, Pinterest ja tietysti yritysasiakkaille Linkedin.

Opettele hakukoneoptimoinnin perusteet

Jos sinulla on nettisivu, ja haluat että ihmiset löytävät sinut Googlesta, niin sinun tulee osata hakukoneoptimoinnin perusteet. Hakukoneoptimointi on prosessi, jolla verkkosivustosi saadaan näkyvämmäksi hakukoneiden hakutulossivuilla. Mitä parempi kotisivusi hakukoneoptimointi on, sitä korkeammalle sivustosi sijoittuu hakutuloksissa

Ensimmäinen askel verkkosivuston optimoinnissa Googlea varten on oikeiden avainsanojen valitseminen. Avainsanat ovat sanoja ja lauseita, joita ihmiset käyttävät etsiessään sinun kaltaisiasi yrityksiä. Kerää itsellesi ainakin 50 sanan avainsanalista, joita viljelet kotisivusi teksteissä ja sosiaalisen median postauksissa.

Jos haluat tilata hakukoneoptimointia ulkoistettuna, niin tutustu hakukoneoptimoinnin hintaan ja kampanjaesimerkkeihin.

Blogin kirjottaminen kotisivulle

Jos haluat näkyä Googlessa korkeammalla kuin kilpailijasi, niin kotisivullasi tulee olla enemmän kirjoitettua tekstiä kuin kilpakumppanillasi. Tämä on tietysti yksinkertaistettu versio totuudesta, mutta pitää hyvinkin paikkansa. Sillä Google useimmiten palkitsee hyvin kirjoitetut ja pitkät artikkelit kärkisijoilla (1200 sanaa) verrattuna vaikka 300 sanan sivuihin.

Kirjoitettujen sanojen lukumäärän lisäksi hakukonesijoitukseen vaikuttavat lukuisat muut tekijät kuten; tekstin otsikointi, sivun url, metaotsikko, hakusanojen määrä, kuvien alt-tekstit jne…

Google Ads mainonta

Varsinkin yrityksen alkuvaiheessa, voi olla järkevää ostaa pienellä summalla Google Ads mainontaa, jotta saat hieman siemen-liikennettä kotisivulle. Sen avulla voi tulla jo heti alkuvaiheessa kaivattuja asiakkaita.

Voit ostaa hakusanamainoksia Googlen hakutuloksiin tai sitten tehdä Google Local ads mainoksia Google mapsiin, jolloin saat ohituskaistan Googlen karttahaun yhteydessä näytettäviin tuloksiin.

Jos ajattelet investoivasi useita satoja euroja kuukaudessa mainontaan, niin sitten suosittelen pyytämään apuja ammattilaiselta.

Vaativampi mutta tehokkaampi markkinointitekniikka: Integroitu hakukonemarkkinointi

Integroitu hakukonemarkkinointi on syvällinen markkinointitekniikka, joka yhdistää hakusanamainonnan (SEM) ja hakukoneoptimoinnin (SEO) vahvuudet. Käyttämällä näitä yhdessä yritykset voivat hyödyntää molempien taktiikkojen parhaat puolet ja saavuttaa merkittäviä etuja eri aikajänteillä.

Lyhyellä aikavälillä:

SEM eli hakusanamainonta mahdollistaa yrityksen näkymisen välittömästi Googlen etusivun tuloksissa, kun oikeat avainsanat ovat käytössä. Tämä tarkoittaa nopeaa näkyvyyttä ja liikenteen lisääntymistä sivustolle, kun taas SEO:n vaikutukset saattavat näkyä hitaammin. Yhdistämällä SEO ja SEM, yritys voi saavuttaa välitöntä näkyvyyttä samalla kun se rakentaa pitkäaikaista orgaanista näkyvyyttä.

Keskipitkällä aikavälillä:

Kun SEM-mainokset on optimoitu ja käyvät käsikädessä SEO-strategian kanssa, voidaan havaita parempia konversioasteita. SEO alkaa tuottaa tulosta, kun sivusto alkaa saavuttaa korkeampia sijoituksia orgaanisissa hakutuloksissa. Tämä parantaa brändin uskottavuutta ja luotettavuutta, kun taas SEM tarjoaa jatkuvaa näkyvyyttä ja testausmahdollisuuksia avainsanavalinnoissa ja mainosteksteissä.

Pitkällä aikavälillä:

SEO on kustannustehokas tapa varmistaa jatkuva ja vakaa liikenteen virta sivustolle. Kun sivusto saavuttaa korkeita sijoituksia hakutuloksissa, SEM-mainonnan budjettia voidaan suunnata uusiin, strategisempiin avainsanoihin tai muihin kampanjoihin. Yhdessä SEO ja SEM mahdollistavat yritykselle laajan näkyvyyden hakukoneissa, optimoidun budjetin käytön ja kilpailuetujen saavuttamisen alalla.

Haluaisitko ottaa integroidun hakukonemarkkinoinnin osaksi yrityksesi kasvustrategiaa, mutta se on vielä liian haastavaa toteuttaa itse. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, ja aloitetaan yhdessä matka kohti tehokkaampaa hakukonenäkyvyyttä!

Heräsikö kysymyksiä pienen yrityksen markkinoinnista Tampereen alueella?

Pienikin yritys voi kasvaa ja jokainen suuri kasvuyritys Tampereella on joskus ollut pieni yritys. Jos siis ole kiinnostunut kasvattamaan yritystäsi, niin ota alla olevalla lomakkeella yhteyttä tai soita 0400125160, niin autan sinut alkuun.

 

Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästekäytännön Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close